Kirjaudu sisään

Etusivu

Yhdistys

Ajankohtaista

Lintuharrastus

Toiminta

Havainnot

Tankarin lintuasema

Uutiset

BirdLife Suomen vuoden 2016 lintu on koskikara, jonka pesimäkanta sekä talvehtivien yksilömäärä on tarkoitus selvittää. Ja jos aivan tarkkoja ollaan, koskikara on hieman enemmänkin kuin vain vuoden lintu. Koskikaravuosi nimittäin jatkuu ja talvehtivien koskikarojen laskenta toteutetaan alkuvuodesta 2017. Pesivistä koskikaroista ei KPLY:n toimialueelta ole havaintoja.

Keski-Pohjanmaan koskikaratutkimus voidaan katsoa alkaneeksi 1980-luvulta, jolloin Esko Korhonen ja Esa Heino tahoillaan selvittivät ja keräsivät tietoja lajin talvisesta esiintymisestä alueella. Tuolloin maakunnan talvikannaksi arvioitiin vähintään 50 karaa. Korhosen ja Heinon 1980-luvulla tapahtuneen systemaattisen seurannan jälkeen karatutkimuksessa on eletty hiljaiseloa. Satunnaisia havaintoja on kuitenkin kertynyt ja tallennettu Tiira-lintuhavaintojärjestelmään. Vuoden 2016 loppuun mennessä koskikara on havaittu KPLY:n alueella talvehtivana hieman reilulla sadalla koskella ja näiden koskien maksimi karamäärät summattuina päästään lähelle kahtasataa yksilöä. Samanaikainen laskenta näillä koskilla tuottaisi toki merkittävästi pienemmän summan, mutta pieni on tämä otoskin alueen kaikista koskista. Edelleen voimme vain arvuutella talvehtivien karojen kokonaismäärää.

Puutteet tiedossa voidaan kuitenkin paikata ja mainio tilaisuus siihen on juuri nyt, osana valtakunnallista hanketta. Helpottamaan itse kunkin maastoon suuntautumista on laadittu oheinen taulukko, josta voi varata kotikulmiensa tai laajemmankin alueen koskia laskentakäyntiä varten. Merkitse taulukkoon "Tilanne"-sarakkeeseen nimesi, jos olet jo käynyt kohteessa tai menet käymään kohteessa. Merkintöjen jälkeen voit sulkea taulukon. Merkintäsi tallentuu automaattisesti taulukkoon. Pelkästään taulukon koskiin ei tarvitse eikä pidäkään rajoittua, niiltä nyt vain sattuu olemaan aikaisempia havaintoja. Ja niille sattuu pääsääntöisesti olemaan hyvät tieyhteydet. Koskikara ei kuitenkaan perusta talvehtimiskoskensa valintaa tieyhteyksiin, joten on kovasti suotavaa, että tarkistetuiksi tulisi myös runsain mitoin listan ulkopuolisia koskia. Siispä kartta pöydälle ja sormi kartalla koskia etsimään. Voi käyttää myös mainioita sähköisiä karttoja, joskin sormesta on niissä vain haittaa.

Karalaskennat suoritetaan tammi- helmikuun aikana, josta helmikuun kaksi ensimmäistä viikkoa ovat tehotarkkailun aikaa. Karalaskennat pyritään suorittamaan samanaikaisesti koko Suomessa 4.-12.2.2017, jotta kokonaiskannasta saa hyvän käsityksen. Tuolle ajalle osuu kaksi viikonloppua. Toki muulloinkin tammi-maaliskuussa saa karoja laskea ja havainnot kannattaa ilmoittaa. Koski tulisi tarkastaa koko sulalta osuudeltaan ja riittävästi aikaa käyttäen, jotta tulos olisi luotettava. Mikäli osa sulasta jää tarkistamatta, tulee se havainnon ilmoituksen yhteydessä mainita. ILMOITA KAIKKI HAVAINTOSI TIIRAAN. Tärkeää on myös ilmoittaa mikäli karoja koskella ei ole (Tiirassa lajiksi koskikara ja yksilömääräksi nolla). Mikäli joku/jotkut innostuisivat laskemaan systemaattisesti jokiosuuksia, koski kosken perään joltakin matkalta, toisi se todella arvokasta pohjaa talvehtivan kokonaiskannan arviointiin.

Koskikarojen ohella talvisilta koskilta saattaa tavata muutakin mukavaa: telkkiä, joutsenia, saukkoja… Ja vaikka mitään edellä mainittua ei tapaisikaan, ainakin mukaan tarttuu reipasta mieltä, hyvää oloa ja terveen punainen nenä.

Tarkennuksia ja lisäyksiä listaan voi lähettää Kai Pynssille, kuten myös kaikenlaisia kommentteja, kysymyksiä, ynnä muuta, koskikaraan liittyen.

 

 

Tapahtumakalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31